Ei ole aikaa kirjottaa, mutta jotain pitää laittaa silti.

Tänään oli austraalialaisten sääntöjen jaliksen grande finale ja Paikallinen tiimi, WestCoast Eagles voitti! Ihmiset tanssii kaduilla ja huutelee ikkunoista. Katottiin Pedron exhostperheen luona sitä isolta kankaalta muutaman paikallisen ja kaikkien vaihtareitten kanssa. Oli kyllä kauhean mukavaa.

Illalla mut on kutstuttu pippaloihin, mutten tiedä yhtään missä ne on, muutaku, että ne on jossain lähellä. Mieli tekisi mennä, kun sillätavallahan niitä kavereita saa.

Laitoin tänään semmoset pastakastikkeet, että hostisältä meinas ruoka loppua kesken.

Semmosta se oli. Oli mukavaa laittaa jotain ihan kunnon ruokaa täällä ja sitten, kun siinä kaikki autteli ni tuli semmonen jonkunasteinen kotiolo. Ja kun tuntuu jotenkin kaukasilta ihmisiltä kaikki nää hostperheen ihmiset ni tommosta tekemällä vähän tutustuu.

Pianoa oon soittanu kauheasti ja nyt kehittelin semmosen sigur ros/death cab for cutie sointuprogression, että ei oo rajaa. Just mahtavuutta. Kottiin on kohta hommattava siis flyygeli. maksaa alle kuus miljardia. tai ainakin jotain ihan siihen pintaan.

Elämä kulkee ja nyt tänään oon ollu tasan kaks kuukautta poissa Suomesta. Ei oo kauhea koti-ikävä, mutta nyt on vaan semmonen kaverintarve ja läheisten ihmisten kaipuu. Semmonen, että tarviis pikkusen jo ihmisiä, jotka sanos, että hyvin se mennee ja olis tällä puolella maapalloa.

Vaihoin hostperheen akustiseen kepuraan kielet ja kahtelin Singaporessa ja täällä alkuaikoina ottamiani kuvia ja katoin vähän, mitä niille vois tehä.

Musta oli otettu viikonloppuna kauhean kauniita kuviakin. Oon kyllä ihanan nätti.



Jes!. Oon niin kaunis.

Eilen koulussa sai pukeutua niinku huvittaa, jos toi hyväntekeväisyyteen dollarin. Koko koulunkäynti oli jotenkin erilaista ja mahtavempaa, kun sai olla semmosissa kamppeissa, ku tykkäs. Jotenkin tuntu paljon paremmalta koko homma. Vähän ottaa pattiin nyt tässä, kun on kesä univormu päällä ja kuuden minuutin päästä pitää olla painamassa kouluun. Olkaa onnellisia siellä Suomen löysässä koulussa, josta voi käydä vaikka ass-marketissa välitunnilla, jos siltä tuntuu.

Eipä tässä. kamera on rikki

Viikonloppunapas oli leiri. Semmoinen leiri, jossa kaikki täältä maailmalle lähtevät vaihtarit ja täällä olevat vaihtarit kokoontu ja pidettiin hauskaa. Meillä täälläolijoilla ei oikein ollu mitään vakavaa touhuamista ja me vaan makoiltiin erilaisissa paikoissa kylellämme ja mahallamme, kun ne lähevät oli jossakin luennoilla kuuntelemassa höpinöitä.

Lauantaina meille puhuttiin huumeista ja kaikki me täälä vaan käytetään huumeita ja yritetään saaha. Sitten poliisit onneks sano, ettei saa ni nyt me vaan käytetään huumeita kaikki. Ihan kaikki. Sutraaliassa.

Sitten kun oltiin vakavat touhut alta pois ni ruvettiin touhuamaan kaikkea semmosta ryhmähommaa. Periaatteessa kaikkia improvisaatioharjotuksia ja semmosia, missä porukka vaan saatiin pikkusen tutustumaan ja pitämään hauskaa. Ne oli mukavia ja illalla oli semmonen leikkimielinen kilpailukin, missä oli kaikenlaisia juttuja ja sitten improvisoitiin ja pompittiin ja naurettiin. Ihmiset oli ihmeissään, kun mä rupesin vetämään ja koko loppuleirin ne odotti multa jotain mahtavia suorituksia sitten.

Suomeen on tulossa näistä parista piiristä kolme vaihtaria ja kaikki on tyttöjä. Voi olla, että joku niistä tulee viitasaarelle. Kaikki oli tosi mukavia tyyppejä ja kyllä siellä niitten kanssa pärjätään.

Rannalla käytiin ja en voinut yhtään vastustaa meren kutsua, kun sveitsiläisiä ja brasilialaisia poikia oli heti sata heittämässä mua sinne mereen. Uin siellä sitten pitkät housut jalassa, kun en kerennyt niitä riisumaan siinä hujakassa. Eka uinti meressä täällä muuten. Oon ollu täällä jo kohta kaks kuukautta ja vasta nyt menin mereen. Hauskaa oli ja heitettiin ihan kaikki mereen ja kaikkien vaatteet oli merisuolaniljaset ja inhottavat.

Illalla oli leirillä vielä pippalot ja oli semmonen kunnon bilemeininkikin. Oltiin valtavassa ringissä ja kaikki meni vuorollaan näyttämään muuvssit sinne keskelle. Meininki oli just aivan loistava. Ihan niinku joskus aikoinaan, ku oli teatterin porukka diskossa. Valvottiin myöhään ja aamulla oli aikanene herätys.


Tänään herättiin ja syötiin ja suihkukettiin ja ähistiin ja valitettiin ja puhistiin ja sitten lähettiin seuraamaan semmosta hassunnäköstä rotarimiestä, joka vei meitä inboundeja eli ausseihin tulleita vaihtareita johonkin. Käveltiin puskaan ja siellä oli semmonen joku kymmenen metriä korkea torni ja siinä oli seinäkiipeilyratoja kaksi. Sitten siinä meni semmonen vaijerisysteemi semmosen nurmen yli ja siinä roikuttiin, kun se huris kauheata vauhtia ja siinä pysty menemään väärinpäin ja vaikka miten. Molemmat vehkeet oli mahtavia ja seinäkiipeily oli aivan tosi mageeta ja jos olisin kauhean rikas ni se olis mainio harrastus. Kiipesin molemmat radat ylös asti, mutta enempää en kerenny, kun oli niin paljon porukkaa.

Sitten vaan potkittiin aussifutista ja naureskeltiin. Oli mukavata. Nyt oon kotona ja nukuttaa aivan kauheasti. Kuolen, kun oon nii väsyny. Katon jonkun huonon leffan ja ruppeen nukkumaan.


Tänään on ollu kauhean mukava päivä, mutta nyt, kun on täällä kotona on pikkusen ollu haikea olo sinne ihan oikeaan kotiin. En tiedä miksi, mutta semmosta kaipuuta on havaittavissa. Äipän kanssa puhuttiin videochatissa ja ne oli siellä saunonu ja ollu onnellsia rannassa ja olin ihan haikeana siitä ja sitten äiti sano, että isi oli rakentanu mökin kattoa ja äippä oli ite ajanu puita liiteriin kauheasti. Ei sitten ollu enää ihan niiin haikea olo.

Rahattomaksi täällä kyllä tulen. Mä en saa tehä täällä mitään töitä, mistä saisin rahaa, tai mun viisumi umpeutuu. Kun täällä ollaan student visalla ni ei saa tehä töitä. Minun mielestä ihan röökelistä koko touhu, mutta minkäs teet. En tee töitä ni ei tarvii tehä mittään. Ei haittaa kyllä kauhean paljoa oikeastaan minua yhtäänkään.

tiesitkö, että toissapäivänä oli international pirate day, eli maailmanlaajuinen merirosvopäivä?

Minä puhuin merirosvoa koulussa ja kuviksen tunnilla tein nopeesti silmälapun. Mitäs itse teit?


Ensiviikolla laitan paljon ruokaa.

Univormusukat on ihanat.

jee.

Senhor, os babuinos escaparam!!
de apen zijn ontsnapt mijn heer!!

Ihmiset, jotka tapaa ihmisiä muista maista kysyy aina saat asiat. Tarkotan nyt kielten oppimistä ja niitä juttuja.
Kaikki kysyy miten sanotaan "minä rakastan sinua", mutta minusta se on ihan tylsää. Ei tuolla pärjää missään oikeassa tilanteessa. Ajattelin siis, että valitsen tarkoin lauseen, joka saa kuulijassa aikaan kunnon reaktion. Valitsin siis lauseekseni: Senhor, os babuinos escaparam.

Osaan sanoa sen jo Suomeksi, Englanniksi, Ruotsiksi, Ranskaksi, Hollanniksi ja Portugaliksi.
Portugalia on tuo, mitä tuossa lukee ylhäällä ja Hollantia alhaalla.

Kävin post officella ja hauskaahan siellä oli. Siellä on aina aluks paljon porukkaa ja lopuks sinne jää semmonen kolme tai neljä ihmistä naureskelemaan. Se loppuhetki niitten parin ihmisen kanssa on aina hauskin, kun vaan istutaan ja meititään juttuja.

Parina päivänä on ollu huonot fiilikset ja sitten taas ihan hyvät lopuksi. Ei noilla vanhoillakaan vaihtareilla tunnu kauheasti semmosia oikein kunnon kavereita olevan koulusta ja se on kummaa kyllä. Sosiaalista porukkaa ne on ja varmasti helposti saisivat kavereita, mutta täällä tuntuu olevan jotenkin vaikeata.

En ole tehnyt sen kummemmin yhtään mitään. Kitaraa yritin löytää, mutta kaupat on liian kaukana juna-asemista ja pitäs saada joku autokyyti, mutta autokyydittäjät on aika harvassa. Vielä ensiviikko koulua ja sitten on kahden viikon loma. Sitten taitaa olla kaheksan tai kymmenen viikkoa koulua ja sitten onkin jo varmaan kesäloma. Eli pari kuukautta ja siinähän sitä ollaan.

Mä nään ihan ihme unia. Niissä on aina pitkä yhtenäinen tarina ja ne on jotenkin kauhean rankkoja. Tai aamulla aina tuntuu niinku olis kauhean kovan suorituksen tehny, kun on kahtonu pikkusen unia. Niissä aina itketään ja nauretaan ja riehutaan ja on kiire ja hätä ja pelottaa ja pierettää. Ihme touhua. Monet ihmiset näkee vaan semmosia pikku pätkiä, joissa ei oo mitään tarinaa. Viimeyönä kuitenkin näin unen, jossa olin semmosen tyypin matkassa. Se tyyppi oli viis vuotiaan tytön isä ja se oli jossain rikollisessa hommassa mukana. Se tyyppi, ei se tyttö. Sitten oltiin jossain kaupugissa, jossa oli aivan kauheasti ihmisiä ja se mies odotti puhelua yhteen puhelinkoppiin.

Puhelu tuli ja tyttö oli ihan kyllästyny odottamaan ja halus leikkiä ja mies oli kiireinen ja keksi äkkiä semmosen leikin tytölle, että sen pitää saada ihmiset halaamaan kaikkia juttuja ja jos ne halaa, tyttö saa pisteen. Sitten tuli puhelu ja piti ilmeisesti toimittaa joku paketti/laukku johonkin ja sitten puhelu oli ohi. Tyttö oli hukassa, kun se oli menny leikkimään sitä leikkiä ihmisten sekaan. Loppu-unen sitten menin semmosella skeittilautavehkeellä, jossa istuttiin niinku pulkassa ja yritin löytää sitä tyttöä. Matkalla oli kaikenlaista. Kanadalaisessa perheessä oli musta mies, joka vaan juotti mulle kahvia ja teetä ja syötti keksejä, eikä uskonu, että on hätä. Ihme unia sitä ihmiset kahtoo.

Univormusukat ja koulupuvun kanssa olevat mustat nahkakengät on pikkusen tehny jaloille hyvettä. Kaikki kovettumat ja semmoset jalkapohjan viat on menny pois. Jalat on niinku vauvan pylly. Haisevatkin ihan yhtä pahalle, mutta vaan erille.

Olen ollut nyt melkein kaksi kuukautta poissa Suomesta ja en tiedä. Nykyään ei ole niin kovasti koti-ikävä, mutta välillä kyllä vähän harmittaa, että ei ole kotosalla, kun siellä on studiot ja Topi ja välillä tuntuu, että siellä on ihan kaikki ja täällä ei ole mitään. Nyt tosin ei tunnu tuolta, mutta sillontällön sitä on hölömö ja hajoilee turhaan. Sitten kuun kotiin, kaikki varmaan miettii, että oon muuttunu valtavasti ja musta on tullu mahtava ihminen ja kaikki mun huonot puolet on vuoltu pois. Älkää miettikö niin. Miettikää ainakin aluks, että en muutu ollenkaan ja katotaan sitten vasta, kun tuun. Musta jotenkin tuntuu niinku mun pitäs muuttua vastuuntuntoseks ja rikkaaks ja komeaks tällä reissulla, mutta ainakin kolme noista jää varmaan toteutumatta.

VOi Hervana jätkät! Ens kerralla, kun nään sen teko aussimeksikaanon, joka onkin brasiliaano, mutta Suomesta. VEDÄN SEN VIIKSET NIIIN IRTI!

Tänään on ollut aika mukava päivä. Aamusella ja päivällä oltiin siellä puistolammella jossa oli niitä kilpikonnia. Siellä oli nyt se Bush To BEach kävelyretki ja tää rotaryklubi oli välietappina siellä grillaamassa makkaraa ja sitten oli vaaleeta leipää ja salaattia ja muuta herkkua. Austraalianmakkaratonpahoja. Siellä oli ihan mukavaa ja otin kuvia hostisän järkkärillä ja viihdyin siis. Iltapäivällä ja illalla en oo tehny yhtään mitään. hähä! siitässaitte.

Menin kaupunkiin ja pyörin siellä vähän aikaa ja sitten näin Pedron siellä ja yhen vaihtaritytön ja mentiin elokuvateatteriin.
Se oli semmonen ihan valtava paikka. Niillä ei ollu kun joku viis tai neljä salia, mutta ne oli aivan valtavia ne salit. Liput ostettiin alakerrasta ja portaita sai mennä ylös vaan, jos oli ostanu lipun. Lippuja vaan ei tarkistettu missään. No ostettiin liput Nacho Libreen ja ne makso hurjat 11 dollaria eli kuus ja puol euroa.

Tänään on jotain ratkasevia pelejä aussifutiksessa ja elokuvissa oli varmaan kolmekymmentä ihmistä semmosessa salissa, joka vetäis helposti varmaan kolmesataa tai viissataa. Kyllä oli mainio leffa. Tai ääneen nauratti kokoajan ja se vaan oli viety niin hyvin loppuun asti se meininki. Kannattaa katso siis Nacho Libre.

Leffan loputtua katottiin, että kas, viereisessä salissa alkaa Monster House. Käveltiin vaan sisään ja katottiin vielä se. Lippuja ei kysyny kukaan ja olihan toi kuus euroa kyllä aika paljon vaan yhestä leffasta. Se oli iahn kohtalaisen hyvä ja välillä nauratti, mutta ei se Nacho Libren jälkeen enää saanu heristettyä kauheita kokemuksia. Savut ja pölyt oli tehty hyvin ja lopun mörökölli.


Just istuin tossa junassa ja kuuntelin, kun Salem al Fakir laulo soulisti ja funkisti mulle juttuja iPodista ja ajattelin, että olishan se mahtava tulla tuommosenkin päivän jälkeen johonkin, jossa olis semmonen kotifiilis. Tulla ihan kottiin ja tietää, että nyt sitä on kotona. Kun en täällä uskalla pitää mitään kotinani, kun Kuitenkin aina kolmen kuuakuden päästä vaihtuu talo ja sitten sitä sillätavalla ikäänkun uudestaan lähtee kotoansa. Sitten sitä vaan tuntee olonsa semmoseks ulkopuoliseksi ja Suomalaisena tuntee olevansa näille ihmisille kauhea taakka.

iTunes 7 on ihana. Hain kaikkien levyjen kannet netistä ja nyt voin selailla albumviewissä ja aina on ihanaa.

Ostin isin rahoilla kahen ja puol euron arvosen levyn musicstoresta. Salem al Fakir. Aivan mahtavaa menoa!


Eilen ajattelin käydä katsomassa kitaroita yhessä musiikkiliikkeessä, mutta just kun olin lähössä messengeristä laitta Pedro viestiä, että pitäs lähteä grillittelemään.Punnitsin vaihtoehdot ja päätin lähteä grillittelemään. Tavattiin postofficella ja käytiin australian marketissa otamassa lihoja ja leipää ja limuketta ja keksejä. Makso varmaan yhteensä kolme euroa kaikki ne tuhat metriä ruokaa. Täällä saa paljon vähemmän semmosia valmiita grilliherkkuja, joka on vhän surku sillon, kun pitäs just nopeesti vetästä jotkut hyvät pöytään, mutta ostin jotain kanavartaita, jotka oli pahoja. hähhäh. No sitten siihen keräänty pikkuhiljaa semmonen viiden vaihto-oppilaan porukka ja lähettiin johonkin bussiin ja toivottiin, että se menis johonkin oikealle suunnalle ja sitten suunnistettiin ja naureskeltiin ja lötyyhän se oikea paikkakin.

Siellä oli kännisiä parikymppisiä jätkiä ja se yks vaihto-oppilastyttö, joka meidät oli kutsunut, joka oli aivan kauheassa tuiterissa. Torakoita kiipeili seinillä ja tuntu just siltä, että nythän tästä lähtee rillijuhlat pystyyn. Pikkusen hirvitti ja Chrisin ja Pedron kanssa oltiin ihan valmiita lähtemään sieltä heti. Ei kuitenkaan olis ollu kauhean kohteliasta semmonen ja sitten kysyttiin, että missä me voidaan grillata ja ne sano, ettei me grillatakkaan, mutta kyllä me sitten viimein grillattiin. Oli vähän kauhea se paikka ja kaikki. Syötiin ja mietittiin, että pitäs kyllä ehkä poistua tämmösistä piireistä, mutta eihän me voitu sieltä poikaporukalla lähteä ja jättää humalaisia nuotia tyttöjä niitten tuntemattomien jätkien kanssa sinne relluttelemaan. Viimein kuitenkin sitten lähettiin sieltä ja saatiin kaikki vaihtarit mukaan ja mentiin kaupunkiin ja käveltiin vaan ympäriinsa ja sitten lähettiin kotiin. Ei kauheasti mitään mahtavuutta ollu. Paitsi tuore leipä, joka makso ihan kauhean vähän.

Tänään meen Pedron kanssa kattomaan Nacho Libren ihan tossa justiinsa kohta ja sit illalla aattein mennä Joondaluppiin ja katella sieltä jonkun musiikkiliikkeen, jos semmonen olis vaikka auki. Ei kai tässä. Kameraa en oo uskaltanu edes koskea, kun menee hetki, että olen valmis toteamaan sen, että se on ihan kokonaan rikki, jos asian laita on niin. Tuo kamera on nähny ihan hyvin maailmaa. Kaikilla puolilla Suomea se on matkannu ja Prahassa käyny ja Singaporessa ja Perthissä.

Aika kulkee vaan etteenpäin ja minä olen Australiassa. Pikkusen nyt viimepäivinä on tuntunu siltä, että noni, nyt olen leikkinyt vähänaikaa australiassa ja tästä vois lähteä kotiin tekemään jotakin järkevää. Tai en tiedä. Mukavaahan täällä on olla, mutta joka päivä tuntee itsensä turhemmaksi ja turhemmaksi

Koulustahan alkaa nyt löytymään se semmonen porukka, johon kuuluu ja kaikkea, että ei tässä mitään valittamisen aihetta ole, mutta kun puuttuu vaan kaikki semmoset lähimmäiset ni onhan sitä orpo olo. Tiistaina kävin kaupungissa ja etsin sitä kitaraa, mutta eihän siinä kaupassa, jonka tiesin, ollu yhtään telecasteria. Pitää ruveta ehtimään, mutta kiirettä en pidä. Siinä menikin tiistai.

Eilen kävin postofficella ja istuskeltiin siellä ja nyt tuntu taas vähän enemmän ulkopuoliselta, enkä tiedä miksi. Tässä alussa tämä varmaan vaan on tämmöstä vuoristorataa, että odottelen ja kahtelen miltä ruppeaa tuntumaan tämä elo, enkä pienistä hätkähdä. Illalla sitten semmonen hörökorvainen ja harmaatukkainen hompsulamies vei minut jatsikonserttiin vaimonsa kanssa. Ihan perinnetietoista bigbandjatsiahan se oli ja hyvän keikan vetivät, mutta ei semmosta jatsisooloilua paljoa tuota paria tuntia kauempaa jaksa. Jatsisoolot on nimittäin aina ihan samanlaisia ja niitten biisien pitäs enemmän keskittyä siihen fiilistelyyn ja jammailuun, kuns iihen, että joku soittaa jollakin torvella korkeita ääniä punasena.

Tänään oli vaikein aamu moneen viikkoon ja koulussa piti aina oikein tsempata ihteänsä, että pysty olemaan hyvissä tunnelmissa. Eli ei oo kauhean hyvät fiilikset just nyt, mutta jospa ne taas tästä lähtis nousuun.

Kirjotan tänne aina vaan, kun ottaa pottuun ja sitten koko blogi on täynnä vinkumista ja vankumista, mutta minkäs teet. Etpä juuri mittään.

En edes mennytkään kitarametsälle. Tai olin juuri lähdössä ja tuumasin, että pitäsköhän Pedrolle soittaa, jos se lähtis mukaan ja sitten soitin ja viimein meitä olikin viis vaihtaria ja lauantai menikin ihan chillailuksi ja pyörimiseksi. Mukavaa oli. Fremantleen mentiin ja Pedro tunsi didgeridoomiehen ja soitin sitten vähän didgeriä ja voi että miten muikea vehje se on. Onhan se aika vaikeata, mutta kyllä siitä ääni lähtee. Ihan kunnon soittajat osaa semmoisen kiertohengityksen, että nenän kautta menee ilmaa sisään ja suun kautta ulos kokoajan. Sillätavalla voi soittaa pitkiä aikoja sitten. Se on vaikeata.

Lauantai-iltana mentiin sitten vielä Pedron hostkotiin ja katottiin austraalian säännöill jalkapalloa. Eaglesit hävis yhellä pisteellä ja pisteet tais olla jotain 86-87. Voiettä miten se otti koville. Illalla sitten lähdin kävelemään sieltä johonkin päin ja en tienny yhtään missä olin ja menin johonkin bussipysäkille ja odottelin bussia ja kysyin, että mihin se menee ja sehän meni kaupunkiin. Sitten istuin siinä sen puolen tunnin matkan ja kaupungissa pienellä suunnistamisella löysin juna-aseman ja pääsin vielä oikealla asemalle ja kaikkea. Oli mukava ilta.

Sunnuntaina menin länsiaustralian akvaarioon yhden rotarimiehen kanssa ja Sehän oli aika isa paikka. Se oli periaatteessa ihan niinkun mikätahansa akvaario. Niinkun vaikka särkänniemen akvaario, mutta sillätavalla erilainen, että jos tuohon menee sukeltamaan tuohon mereen tuossa niin siellä on samat kalat, mitä siellä akvaariossa. Siellä oli vaikka minkälaisia otuksia ja kaloja ja luimuroita, mutta ihan kaikki oli tästä länsirannikolta. Aika villiä. Se rotarimies harrastaa sukeltamista ja sitten se kerto niistä kaloista ja kaikesta ja oli hassua. Kuukaus sitten ne oli törmänny kahdeksaan haihin, kun olivat sukeltamassa. Semmosia parimetrisiä mörköjä ne hait oli ollu. EI kauhean vaarallisia, ellei niitä härnää, mutta kyllä ne oli häjyn näkösiä, kun niitä oli siellä akvaariossa.

Kamera ei käynnisty. Toivottavasti se johtuu pattereista tai jostakin. Jos kamera on rikki ni kyllähän se hapottaa miestä. Nimittäin.

Sitten ajettiin rannikkoa pitkin sen miehen avoautolla ja oli kuningastunnelmat ja käytiin syömässä jossakin kauheassa ökypaikassa. Loppuillasta en tehnyt mitään. En yhtään mitään, mutta ei tuntunukkaan siltä, että pitäis jottain tehä ni olin sitten tekemättä.


Tänään koulussa tuntu aluksi taas ihan kauhealta. Tai oon pyöriny semmosissa parissa porukassa. Toisessa porukassa kukaan ei puhu mulle ja niillä on omat jutut, mutta ne ei laita pahakseen, vaikka istun siinä vieressä, kun ne touhuaa omiaan ja toisessa porukassa puhutaan tietokonepeleistä. Kokoajan tietokonepeleistä. Jotenkin olin ihan täynnä semmosta ja muutamilla tunneilla mun ryhmässä on pirun mukavia jätkiä ja sitten näin ne siellä jossakin ja seurasin niitä sinne, missä ne istuu välituntinsa ja menin sinne sekkaan. Heti oli mukavaa. Ensi viikonloppuna mennään niiden kanssa katsomaan nacho libre. Se oli hyvä porukka ja ne ei puhu tietokonepeleistä ja ottaa mutkin huomioon ja kuuntelee, jos mulla on sanomista. Niitten kanssa haluan olla kaveri.

Bruce Dufty, mun counsellori vei mut tänään tutustumaan mun seuraavaan hostperheeseen. Meen sinne enskuun 21. pvä ja se oli semmosella kauniilla vanhalla alueella ja tuntuivat olevan ihan varakasta porukkaa ja tykkäävät syödä ravintoloissa paljon. Ei siis ollenkaan kuulosta pahalta. Niillä on kuustoistavuotias tytär, mutta se ei ollu kotona. Siellä kotona oli vaan perheen äiti ja joku siskontytär. Mukavaa porukkaa ja se seutu näytti aika mahtavalta, missä ne asu. Aika lähellä kaupungin keskustaa.

Sen jälkeen mentiin Brucen kanssa meksikolaiseen syömään ja sitten se vei mut johonkin jäätelöbaariin jätskille. Täällä on nimittäin oikeasti maailman parhaat jäätelöt. Australialaiset on tajunnu, että jäätelöön pitää sekottaa kaikkea rapsuvaa ja ritisevää, että päästään parhauteen. Siellä oli suklaamurua ja banaaniviipaletta ja pähkinää jäätelössä ja voiettä miten hyvää se oli. Fremantlessa on paljon italialaisia ihmisiä ja siellä oli italialaista jätskiä ja voiettä miten hirvittävän hyvää se oli kanssa. Semmosta pehmeätä ja mahottoman ihanaa. En syö täällä muuta, kun jäätelöä koko vuoden ja sitten lentokoneessa ostan kaks lippua kotimatkalla.

uutta pukkaa. Kohta lähen kitarametsälle. nam.

Valvoinkin vielä pari tuntia ja ripasin tuommosen tulemaan. omista valokuvista yhistelin ja raastoin. nyt nukuttaa kun kellokin on jo monesti ollu niin monta, että pitäs nukkua.

PS. sävyistä saattaa EHKÄ huomata, että opethi soi..

Tänäänpäs olikin hauskaa. Tulin koulusta kotia ja soitin skypellä ermolle ja hauskaa oli. Laittelin kamat valmiiks ja kysyin, voisko hostveli heittää mut juna-asemalle, että pääsisin kaupunkiin, kun sovittiin Pedron kanssa tapaaminen. No hostveli heitti mut asemalle, mutta se oli semmonen, missä en ollu ikinä käyny, enkä millään löytäny lippuautomaattia ja menin sitten pummilla. Koskaan en oo nähny täällä mitään lipuntarkastajia, mutta tunnollisesti oon aina maksanu lipun. Yhen kerran saa mennä siis pummillakin. niinkerta.

Kaupungissa olin suunnilleen sillon, kun oli tapaaminen sovittukin, eli kuudelta illalla, mutta tiesin, että Baianolla on brasilian aika, joka tarkottaa aina 20-40minuuttia myöhässä. Kävelin sitten ympäriinsä ja läheisessä McDonaldsissa oli töissä semmonen jätkä, joka istuu mun vieressä matikan tunneilla ja me vaan höpöillään kaikki tunnit. Se teki mulle ilmaset Mcflurryt ja heitin siinä legendaa sen kanssa sitten kaikenlaista. Mukavaa oli.

väliosa: matematiikan opettaja pitää mya kauheana nerona. En tiedä miksi, mutta niin se vaan on. Se ei koskaan tarkista mun läksyjä tai mitään ja olettaa, että osaan kaiken ihan niksnaksvaan. Ja kyllähän mä ne aika hyvin ne jutut osaankin ja sen mun ryhmän seassa oon varmaan parhaimmistoa, mutta silti on hauskaa, että se opettaja kohtelee mua ihan kauheana nerona, vaikken oikeasti ole tehnyt siellä yhtään mitään.

jatkuu:
kello oli 18:45 ja huomasin, että Pedro ja Fernando käveli post officen nurkalta ja lähettiin hakemaan Fernandolle olutta ja sitten mentiin junaan. Junalla päräyteltiin fremantleen päin ja puhuttiin taistelulajeista juopuneen keski-ikäisen miehen kanssa. Mies näytti kapoeero (en tiijä miten kirjotetaan ni kirjotan sitten reilusti väärin) -temppuja niin, että joutui jäämään seuraavalla asemalla vartijan toimesta pois junasta. Naurattikin.

Pedro sanoi tietävänsä, missä bileet on ja sitten kun oltiin kävelty semmonen kolme kilometriä ja vähän yli puoltuntia, Fernando soitti bileitten pitäjätytölle ja sitten oltiinkin ihan oikeaan suuntaan menossa. Oltiin semmosella mielettömän rikkaalla seudulla ja talot oli aivan valtavia ja upeita. Tie kulki joen rannassa ja talot oli sen mukasia. Kauheita temppeleitä pilareineen. Pippaloissahan nyt oli niinkun pippaloissa yleensä, mutta Gabbyn (brasilian tyttö) hostvanhemmat oli meiningeissä mukana. Biljardia pelattiin kovasti ja olin kuningas.

Musiikkina soi nykyään the kooks niminen brittibändi ja opethin damnation. Windowpane on oikeasti helekutin hyvä biisi. koko levy on vaan maailman paras. Nykyään siitä ei masennu, kun tulee vaan hyvälle tuulelle, kun se on niin hyvää musaa.

Joonakselle: En tulis kyllä pokkana kotia, jos rahat olis hyväntekeväisyydessä.

Eipä siinä. tapasin paljon kaikkia ihmisiä ja nyt tuntuu mukavalle, kun on semmosia ihan oikeita kavereita jo. jeje.
nukkumaan alan, kun on jo yö pitkällä.

Kyllähän tätä vielä ihmiset lukee, vaikka vaan angstaan tänne.

Tänään menin taas Post-Officelle ja nyt oon jo ihan kympillä osa sitä porukkaa. Tuntuu hyvältä, kun kuuluu johonkin porukkaan. Heti meni pois eiliset angstaukset ja aamuiset ähkymiset. Perjantaina Brasilian tyttö jarjestää bileet ja sinne mennään. Siellä ehkä tutustuu enemmän ihmisiin ja sitten on jo hyvä meno. JEsejes.

En ole mitään kortteja laittanu vielä. Haluan laittaa parasta ykköslaatua. Huomenna on haettava postista yksi paketti ja sitten menen etsimään kitaran. Telecasterista joku halpa kopio ja semmonen ihan pikkunen kämänen vahvari. Vuosi niillä pärjätään. Telecasteri ihan sen takia, että sitä ei kotona oo. Sillä kitaroidentutkimisreissulla sitten kahtelen korttejakin. Ei maksa kyllä paljoa lähettää korttia täältä. Tais olla joku euro tai puoltoista... tai enemmän..


Annalle terveiset jyväskylään ja uima-altaat on kivempia, kun meri. Varsinkin Thaimaassa, jossa Aki Sirkessalo nousee pintaan vierestä, kun sinne pulauttaa.

Ipod on kaikkien matkojen hittituote. Junamatkalla esimerkiksi voittamaton

Tänään otti jostain syystä koville. En voi tietää miksi, mutta oli vallattoman vaikeata olla hyvällä tuulella.
Elämässä ei ole mitään, mitä odottais. Huomasin toissapäivänä tai eilen, että en vallattomasti ole vielä ilonen täällä olemisesta, kun mietin vaan Suomea ja sinne palaamista. Eihän semmosta pitäs miettiä. Äh, oon ihan hölömöpää.

Kortteja pitäs lähetellä jokasuuntaan, mutta täällä on iahn hölmöjä kortteja. Ei ollenkaan semmosia just hyviä. Huomenna meen kaupunkiin ja fremantleen ja etin musiikkikauppaa ja hyviö kortteja. Noi kortit, mitä nyt on on iahn beisikkiä settiä. Just tuommosta tylsää menoa.

Tosiaan pitää asettaa itelleen tavotteita ja suunnitelmia, koska muuten tuntuu, ettei oo mitään päämäärää ja sitten vaan odottelee, että aika kuluis. En oo tehny mitään kummempaa. Koulussa ihmiset alkaa tuntumaan vähän enemmän kavereilta, tai useammat ihmiset alkaa tutustumaan muhun. Se on vaan hyvä, kun sitten joskus tuntuu olo tervetulleelta ja hyvältä.

Tämä on angstiposti, mutta angstipostit meinaa sitä, että angsti loppuu.
The Verve soi ni angsti ei voi, kun loppua.

Viimeyönä ei meinannut oikein uni tulla. Olin juonut kahvikoneen kappukkiinoja kolme päivän aikana ja siinä saattaakin olla hieman syy unettomuuteen. Eilen oli mukava päivä. Aurinko paiso ja oli kauhean lämmintä. En tehnyt juurikaan mitään. Yhdessä taidegalleriassa käytiin niiden viikonloppuihmisten kanssa ja se oli mukavaa. Siellä oli paljon tietokoneella maalattua tavaraa, joka oli sitten tulostettu kankaalle. Valokuviakin oli tulostettu kankaalle ja kaikkea. Se oli komean näköstä, kun tuli semmonen mielenkiintonen pinta ja nam. Aletaan tekemään enemmän semmosta. Viimenen lause meni koko ihmikunnalle.

Täällä oli isänpäivä ja olin viikonloppukodin isänpäivien kuokkavieraana ja söin niitten hyviä ruokia. Oli hyviä hyviä ruokia. Sillä perheen isällä oli nikon d70 ja olihan se ihana. Se näytti ottamiaan kuvia ja sehän oli aivan taitava kaveri valokuvaamaan. Monet täällä on ollu ihan mahottoman surkeita, mutta tällä miehellä oli hyvä meno siinä kuvauksessa.

Nyt sataa vettä ja on harmaata. makasin sängyssä enkä halunnu nousta ja kauhealta tuntuu lähteä kouluun. Kylmää on ja tuulee ja happiloppuu ja pierettää. Voiettä. Nomutta nyt vetelen univormun niskaan ja lähen polkemaan. yäk.

Tänään Pääsin autokyyillä kaupunkiin puolituntia etuajassa. Etuajassa siitä ajasta, jona sovittiin vaihtareitten kanssa tapaaminen. Menin sitten syömään, kun en ollut aamulla syönyt vielä ja tapasin kaksi tyttöä ja toinen niistä oli suomesta. Olipas se hurjaa. Kummaa ja hurjaa. Se asui kuitenkin Perthissä ja muuta mutta oli asunu jonkun viisi tai neljä vuotta Suomessa. Se oli jotakin minun ikiä. Olipa se hurjaa. Sitten menin pois.

Juna-asemalla mun takaa kuulu kimeä excuse me. Käännyin ja siellä käveli pikkunen isohampainen kiinalaistyttö, joka kysy minulta, mistä olin hommannut olkalaukkuni. No kerroin sitten, että veli toi Pekingistä ja tyttö oli ihan innoissaan. Se kerto, että se on joku traditional eli perinteinen laukku. Ja jotenkin se oli sille kauhean tärkeätä ja siistiä sille tytölle, että se näki sen laukun. Kysyin sitten, että voisiko se kertoa mulla mitä laukussa lukee ja sitten se vähän aikaa tuumi ja pähkäili, kun ei ollut kauhean hyvä englantia puhumaan, mutta sanoi lopulta sitten, että siinä lukee suunnillen näin: All for the people. Hyvinhän siinä lukikin sitten. Luulin, että siinä lukis jotakin karmivaa, mutta ei lukenukkaan. Otin tytöstä kuva, koska nyt tiijän, mitä laukussa lukee ja oon yrittäny selvittää sitä kuukausia.


Sitten kun tavattiin vaihtareitten kanssa mentiin Scarboro-Beachille. Siellä istuttiin ja möhöteltiin ja kuumoteltiin auringossa. Chillailtiin, hengailtiin ja chiläxättiin. Pelasin brasilian poikien kanssa futista ja olin niin hyvä, että mun housusta repeyty lahje irti. Siinä oli sitä todellista urheilun meininkiä. Aallot oli valtavat ja porukka surffas siellä. Niitten mielestähän aallot oli siis pienet, mutta mun mielestä valtavat. Näin:


Sitten menin tämän viikonloppukotini porukoitten kanssa katsomaan teatteriesityksen. Se oli semmonen hurvittelu, joka kerto kirjailijoista ja kriitikoista ja julkaisijoista ja semmosesta, mutta oikeasti se oli semmonen rakkaustraina ja kostoa ja kaikkea siinä oli. Se oli komedia ja hyvin viihdyttävä tosiaan. Teatterissa tuntu jotenkin ihan semmoselta kodilta, kun se oli ihan samanlaista menoa, kun Suomessakin. Tykkäsin.

Teatterin jälkeen se mies vei minut ja vaimonsa Westbank-Toweriin. Eli Perthin toisiksi korkeimpaan rakennukseen. Se mies työskentelee siellä ja pääsee sinne illallakin, sillon, kun siellä ei ole, kun vartijoita. Käytiin sen 49. kerroksessa. Siinä talossa on yhteensä 52 kerrosta. 49. kerrosta ylemmäs miehellä ei ollut pääsyä. Talossa oli sivulle liukuvia metallisia sci-fi -ovia ja sormenjälkilukkoja. Mainioutta. Otin parit kuvat, mutta pimeätä oli. Näköala oli kuitenkin silmällä katsottuna aivan mahtava.




Eipä siinä. Westbankin jälkeen mentiin thailaiseen syömään ja tilattiin pöytään vaan kaikkea ja siitä syötiin vähän kaikkea sitten kanssa. niiin. Hyvää oli ja tänään oli mukava päivä, kun oli touhua ja hommaa ja hommantouhua. Tuikella on huomenna synttärit ja sille onnittelut minultakin.

Muilla vaihtareilla tuntuu menneen "a few months" jonka mä ymmärrän semmosena kolmena kuukautena, siihen, että ne on sopeutunu ja saanu ihan oikeita kunnon kavereita. Kamera syö patterit ekstranopeasti. Patterit oli kyllä halvimmat, mitä kaupasa oli, mutta ne meni silti siinä, kun otin 25 kuvaa. se on vähän kuvia ja paljon pattereita.

niin ja junassa opin tunnistamaan terroristeja julistetta lukemalla. Tässä teille sama infoboksi, että osaatte siten olla ympäristönne turvana, kun terroristi on naapurustossa.


syökää hyvin ja juokaa hyvin. minä nukun.