Menin kaupunkiin ja pyörin siellä vähän aikaa ja sitten näin Pedron siellä ja yhen vaihtaritytön ja mentiin elokuvateatteriin.
Se oli semmonen ihan valtava paikka. Niillä ei ollu kun joku viis tai neljä salia, mutta ne oli aivan valtavia ne salit. Liput ostettiin alakerrasta ja portaita sai mennä ylös vaan, jos oli ostanu lipun. Lippuja vaan ei tarkistettu missään. No ostettiin liput Nacho Libreen ja ne makso hurjat 11 dollaria eli kuus ja puol euroa.

Tänään on jotain ratkasevia pelejä aussifutiksessa ja elokuvissa oli varmaan kolmekymmentä ihmistä semmosessa salissa, joka vetäis helposti varmaan kolmesataa tai viissataa. Kyllä oli mainio leffa. Tai ääneen nauratti kokoajan ja se vaan oli viety niin hyvin loppuun asti se meininki. Kannattaa katso siis Nacho Libre.

Leffan loputtua katottiin, että kas, viereisessä salissa alkaa Monster House. Käveltiin vaan sisään ja katottiin vielä se. Lippuja ei kysyny kukaan ja olihan toi kuus euroa kyllä aika paljon vaan yhestä leffasta. Se oli iahn kohtalaisen hyvä ja välillä nauratti, mutta ei se Nacho Libren jälkeen enää saanu heristettyä kauheita kokemuksia. Savut ja pölyt oli tehty hyvin ja lopun mörökölli.


Just istuin tossa junassa ja kuuntelin, kun Salem al Fakir laulo soulisti ja funkisti mulle juttuja iPodista ja ajattelin, että olishan se mahtava tulla tuommosenkin päivän jälkeen johonkin, jossa olis semmonen kotifiilis. Tulla ihan kottiin ja tietää, että nyt sitä on kotona. Kun en täällä uskalla pitää mitään kotinani, kun Kuitenkin aina kolmen kuuakuden päästä vaihtuu talo ja sitten sitä sillätavalla ikäänkun uudestaan lähtee kotoansa. Sitten sitä vaan tuntee olonsa semmoseks ulkopuoliseksi ja Suomalaisena tuntee olevansa näille ihmisille kauhea taakka.