Daun wit te meininki.

En kirjota vieläkään geraldtonista. Tai ainakaan nyt aluks. Kirjotin lehtijutun seutuun ja siitä tuli sata kilometriä pitkä. Se on mulla työpöydäll roikkunu ja välillä oon sen yrittäny lähettää ja googlen maili on sanonu, että ei toimi ja sitten oon taas unohtanu sen ja sitten oon lisäilly siihen juttuja ja kaikkea ja viimein tuloksena on sata sivua pitkä junnaava juttu, jossa on ihme henkilökohtasia viiliksiä. Lähetin kuitenkin jutun lehteen ja sanoivat, että laittavat jonoon sen, että kun on lehdessä tilaa ni päsähtää juttua ilmoille. En tiedä tykkäsivätkö vai eivätkö. hihhih. Laitan kuitenkin alkuperäsen version tänne blogiin ja kerroin lehden ihmisille, että senkun lyhentelevät ja muokkaavat mielensä mukaan, että minen välitä semmosista.

Tässäpä se on:


Perthin ydinkeskusta pilvenpiirtäjineen. Toisessa suunnassa näkyisi kaupungin halki virtaava Swan-joki.

Vähän yli vuosi sitten, kun sain yläasteen käytyä jatkoin Viitasaaren lukioon. Muutos oli raikas tuulahdus pitkästä aikaa jo rutiiniksi muuttuneessa koulunkäynnissä. Mutta teini-ikäisellä ihmisellä on kuitenkin aina yksi ongelma. Ongelma on se, että vaikka sitä ei itselleenkään tunnustaisi, asioista tulee tylsiä. Tuttuja asioita luulee arvostavansa, mutta oikeasti niihin vain tottuu ja murrosikäiselle pojalle se, että johonkin on tottunut tarkoittaa sitä, että se on vanhaa ja tylsää ja täytyy kokea heti jotain uutta ja mahtavaa, koska kohtahan sitä ollaan jo täysi-ikäisiä ja tylsiä ja vastuuntuntoihisa ihmisiä. Todellisuushan on se, että kiire ei ole mihinkään ja asioita ehtii kokemaan kyllä läpi elämänsä, mutta silloin tuntui siltä, että Viitasaaren tuttuun ja turvalliseen kotoisaan pienen kaupungin meininki oli todellakin tylsistynyt. Kaipasin jotain järisytävää ja oikeastaan vain odotin, että pääsisin muuttamaan johonkin suurempaan kaupunkiin käymään kouluja ja tapaamaan tuntemattomia ihmisiä syksyisillä kaduilla.

Olikin siis selvää, että kun kuulin mahdollisuudesta lähteä Rotareiden kautta vaihto-oppilaaksi jonnekinpäin maailmaa, kiinnostuin heti. Pari kolme viikkoa mietin olisiko minusta johonkin niin suureen ja kuinka pitkältä vuosi jossain kaukana tuntuisi. Muuttuisinkohan paljon ja entä jos en pitäisikään siitä yhtään. Takaraivossa kuitenkin kolotti tieto siitä, että tätähän sitä oli odotettu ja nyt se olisi mahdollista. Tuntui siltä, että jos en hakisi vaihto-oppilaaksi olisin jänistänyt jostain, josta olin kuitenkin haaveillut kauan aikaa. Päätin siis, että hakisin vaihto-oppilaaksi. Vanhemmille puhuin vasta, kun olin muka aivan varma, että pystyisin siihen. Heiltä vastaus oli, että rahaa on laitettu turhempaankin ja jotenkin he ymmärsivät, mitä lähtisin maailmalta hakemaan. Otin yhteyttä Antti Hiltuseen ja rattaat lähtivät pyörimään. Viimein minut valitiin Viitasaaren Rotary klubin vaihto-oppilaaksi.

Seuraava puolisen vuotta menikin sitten jännittäessä ja hikoillessa. Öitä tuli valvottua ja kädet tärisivät. Kaikenlaista paperityötä oli suuntaan jos toiseen. Tässä vaiheessa eteen tuli esimerkiksi maan valinta. Eli minne haluaisin lähteä vuodeksi vaihtoon. Sitäkin olin miettinyt ja päätynyt siihen tulokseen, että Englantia puhuvaan maahan tahdon, mutta en tahdo Isoon Britanniaan saatika Amerikkaan. Sen jälkeen ei vaihtoehtoja montaa olekaan, mutta kaikkai jäljelle jäävät maat ovat hyvin mielenkiintoisia. Viimein päädyin valitsemaan kohteekseni Australian, jonne viimein pääsinkin. Australia on se maa, joka on silloin tällöin televisiossa ja sitä miettii, että onkohan tuota oikeasti olemassakaan. Lisäksi Australia on niin kaukana, että sitä on mahdotonta käsittää. Jollakin tapaa Australia oli kiehtonut minua aina. Viimein kuulin, että pääsisin Länsi-Australian pääkaupunkiin Perthiin. Olin aivan innoissani.

Heinäkuun kahdeskymmenesseitsemas päivä, H-hetki koitti. Kaikki oli lähtöitkua vaille valmista, mutta en osannut oikein sitäkään tirauttaa, kun tiesin, että edessä olisi jotakin aivan varmasti ikimuistoista ja upeaa. Lentokentällä odottikin valtava joukko vaihto-oppilaita, jotka olivat aivan samassa tilanteessa, kuin minä. Kaikilla oli edessä vuosi jossakin täysin tuntemattomassa ympäristössä ennalta tuntemattomien ihmisten kanssa ja kukaan ei oikein tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa. Minä yritin pitäytyä siinä, etta nauran nyt ja itken sitten joskus. Lentokentällä oli paljon aikaa tutustua muihin oppilaisiin ja heti tunsi kuuluvanssa joukkoon.

Australiaan ja Uuteen Seelantiin lähetettiin Suomesta 26 oppilasta. 22 tyttöä ja neljä poikaa. Kuitenkin ennen Päämäärään pääsemistä meille oli järjestetty muutaman päivän pituinen leiri Singaporessa. Tämä tarkoitti sitä, etta Asuimme eräässä hotellissa keskellä kuumaa ja kosteaa kaupunkia ja meitä kuljeteltiin busseilla ja veneillä ympäriinsä näkemään ja kokemaan mitä kummallisimpia asioita. Tutustuimme myös paremmin toisiimme ja muutamista oppilaista sain varmasti hyvin pitkäaikaisia ystäviä. Singapore oli mainio kohde leirin viettämiseen, sillä se on hyvin kehittynyt, mutta turvallinen kaupunki. Kaikki on halpaa ja ruoka on hyvää ja sitä on jokaiseen makuun. Siitä kuitenkin täytyy varoittaa, että aasialaiset omaavat hyvin omalaatuisen maun jälkiruoan suhteen, eli oma henkilökohtainen mielipiteeni on se, että kannattaa pitäytyä tutuissa ja turvallisissa jäätelöissä ja leivoksissa ynnä muissa, vaikka pääruoan voikin tilata täysin sokkona. Tähän mielipiteeseen voivat varmasti yhtyä kaikki vaihto-oppilaat, jotka maistoivat eräässä ravintolassa tilaamaani merkillistä soppaa.

Sitten se alkoi. Vaihtovuosi. Kaikki lähtivät omille teilleen. Se on kova juttu tällaiselle nuorelle pojalle, kun huomaa kuinka kaukana kotoa sitä onkaan. Kulttuuriltaanhan Australia on länsimainen, eli valtavia eroja ei ollut. Perus elämässä pärjäsin siis hyvin, mutta olin valtavan yksinäinen. Tämähän on täysin ymmärrettävää, sillä Australialainen Rugbystä, Kriketistä ja surffaamisesta, kun Suomalainen puhuu saunomisesta, mäkihypystyä ja jääkiekosta. Tällaisessa tilanteessa kumpikaan ei tajua yhtään mitä toinen puhuu ja keskustelu jää melko lyhyeksi. Erilaisessa ympäristössä kasvaneet ihmiset käyttävät ympäristöstä opittuja ilmaisuja ja asioita kuvaamaan ja auttamaan jutunkertomisessa ja silloin, kun kaksi eri puolilta maapalloa olevaa henkilöä yrittävät keskustella aiheesta kuin aiheesta, on se ainakin aluksi hieman vaikeaa. Australian aksenttikin oli hassua kuunneltavaa noin kuukauden ennen kuin sitä kunnolla oppi ymmärtämään. Itselläni oli muiden mukaan Amerikkalainen aksentti, joka johtunee elokuvista ja televisiosta, jotka ovat pääosin amerikan englantia.

Ensimmäisen kuukauden aikana oli muutenkin vaikeata, kuin vain kommunikoinnin puolesta. Yllätyin täysin siitä, kuinka vaikeaa olikin tuntea olonsa kotoisaksi tuntemattomasssa ympäristössä ja ihmettelin, kuinka yksinäiseksi itseni tunsin. Olin ennen lähtöäni lueskellut kaikenlaisia tekstejä vaihto-oppilaista ja heidän kokemuksistaan ja suurin osa on on ollut todella onnellisia ensimmäiset kolme kuukautta ennenkuin koti-ikävä ja vaikeat asiat kohdataan ja sitten onkin todella vaikeaa, kunnes he pääsivät vaiheesta yli ja tunsivat olevansa kotona siellä missä olivatkaan. Minulle kuitenkin kävi toisin.

Ensimmäinen kuukausi oli vaikein. Huomasin, että vaikka luulin arvostavani itsestäänselvyyksinä pitämiäni asioita kotona, en oikeasti tajunnut yhtään kuinka paljon ne minulle merkitsivätkään. MInulla oli myös kova koti-ikävä ja kaikki mitä tein tuntui olevan todellisen työn takana. Tuntui, että halusin lopettaa koko homman ja palata kotiin, mutten uskaltanut tunnustaa sitä kenellekkään. Aluksi en edes itselleni. Opin kuitenkin monia asiouta itsestäni ja sitä tulin tänne oikeastaan tekemäänkin, oppimaan sen, kuka oikein olen.Huomasin murehtivani aivan turhiaja päätin, että mietin näitä asioita seuraavan kerran kolmen kuukauden päästä. Asetin myös kolmen kuukauden päähän sen ajan, kun minulla olisi kavereita tai kenties edes yksi ihminen, jota voisin kutsua ystäväksi. Tällaisen pisteen asettaminen jonnekin tulevaisuuteen helpotti kovasti. Jotenkin tuntui, että siihen mennessä asiat ovat alkaneet jo luistaa ja kaikki on kohdallaan.


Parikymmentä kilometriä rannikolta sijaitsevalla Rottnest saarella nautittiin riutalla sukeltelusta ja kauniista rannoista.

Vaihto-oppilaanahan minä periaatteessa tulin tänne käymään koulua. Onnekseni koulu täällä on minulle hyvin helppoa, koska painotus tuntuu olevan täysin toisenlainen, kuin Suomen lukiossa. Täällä koulu keskittyy hyvin paljon siihen, että oppilaat oppivat kunnioittamaan auktoriteettejä ja olemaan hyvätpaisia nuoria ihmisiä. Opettajia täytyy puhutella korrektisti ja koulupuvun käytössä on tiukka koodi, jota on noudatettava, tai ei hyvät heilu. Oppilaiden asenne itse koulutyötä kohtaan on kuitenkin heikko ja työt tulevat tehdyksi silloin tällöin. Aineisiin kuuluvat muumuassa puutyöt, ruuanlaitto ja tekstiilityöt. Koen koulun olevan hyvin lähellä sitä, mitä yläaste oli siellä kotona. Jotakin, mikä on pakko tehdä, että pääsee mihinkään, eikä jotain, jota tehdään omasta vapaasta tahdosta, jotta päästäisiin sinne, minne halutaan. Löydän täältä koulusta monia hyviä asioita ja ideoita, mutta jotkin asiat ja tavat tunnen myös vaikeina, kuten esimerkiksi juuri sen koulupuvun, mutta koulu on mutkatonta ja pystyn osallistumaan tunneilla siinä missä muutkin oppilaat.

Sitten se kolme kuukautta oli mennyt. Olin unohtanut turhat murhetimiset ja oikeastaan olin hyvin onnellinen. Koulussa minulla oli hyvä ryhmä kavereita ja ystäviä ja pikkuhiljaa he alkoivat pyytämään minua mukanaan kaikenlaisiin koulun ulkopuolella tapahtuviin asioihin. Tunsin ympäristön ja osasin elää itsenäisesti. Kävin silloin tällöin junalla kaupungissa ja osasin käyttää muutakin julkista liikennettä. Olin tutustunut monista musita maista tulleisiin vaihto-oppilaisiin ja tullut heidän kanssaan hyviksi ystäviksi. Minulla oli siis elämä täällä. Olin päässyt vaikean ajan ylitse ja nyt osasin nauttia elämästä ja olin hyivn onnellinen päätöksestäni lähteä vaihto-oppilaaksi.


Australialaista joulunviettoa Cottesloe-beachilla.

Nyt asun täällä jo kuudetta kuukautta. Kaikenlaista olen kokenut ja asunut yhteensä kolmessa eri perheessä ympäri kaupunkia ja sen lähiöitä. Perth on oikein leppoisa puolentoista miljoonan ihmisen kaupunki, joka sijaitsee rannikolla niinkuin suurin osa Australian muistakin kaupungeista. Vaikka Perth onkin maailman eristynein pääkaupunki, on täällä oikein mukavasti ihmisiä aasiasta ja muualta ympäri maailmaa. Ainoa ongelma on se, että jos haluaa lähteä käymään jossakin, on ajettava monta tuhatta kilometriä ja sitten voi antaa periksi, ajaa takaisin ja lentää lentokoneella. Monet täällä asuvista ihmisistä eivät ole itärannikolla saatika sitten muualla Australiassa koskaan käyneetkään juuri välimatkan vuoksi.Perth on kyllä hieno kaupunki ja mukava paikka elää. Kengurut hyppivät golfkentillä ja delffiinit meressä. Surffilaudat kainalossa ihmiset kipittävät rannalle joulua viettämään ja aboriginaali soittaa didgeridoota kadun kulmassa. Jotenkin tämä on juuri se järisyttävä muutos, mitä lähdin hakemaan ja nyt tiedän, että juuri tätä tarvitsin ymmärtääkseni, että ei minulla Viitasaarelta kiire mihinkään ole.




LOPPU!

niin siis jotenkin tuntuu niinkun tossa ois semmonen surullinen sävy, vaikka oonkin täällä ihan täpinöissäni ja innoissani. Ajattelin ensin kirjottaa semmosen ihan humputtelujutun, jossa kertoisin miltä täällä näyttää enkä ollenkaan miltä jutut tuntuu, mutta sitten jotenkin aikaa kulu ja ne aikasemmat jutut oli jotenkin ajankohtasia sillon joskus kun ne kirjotin ja sitten kun ei maili toiminu ni aikaa kulu ja seuraavan kerran kun edes muistin koko jutun oli jo kaikki siinä vanhaa ja sitten viimein tuli tuommonen. Kertokaa kaikille, että oon innoissani täällä enkä pahalla päällä. Jotenkin vaan tossa käy ilmi, että vaikealta tuntu ja vaikealta tuntu. Hittolainen. onkohan tuo liian suruisaa settiä. Ihan sama.

Hän ei välitä.

Hieno asenne tuo hän ei välitä asenne ja vaihto-oppilaan elämään täydellisesti suunniteltu. Toimii kyllä kaikissa muissakin elämätyypeissä melko mutkatta, mutta vaihto-oppilaana, kun ei tarvitse tähdätä minkäänlaisiin tuloksiin koulutuksessa ja voi muutenkin tehdä juuri sitä mitä haluaa yhden vuoden, hän ei välitä -asenne on juuri oikea tapa kokea kaikki se. Jotkut välittää ja sitten välittäminen johtaa odotuksiin ja odotukset johtavat useammin pettymyksiin, kuin se, ettei odotuksia ole laisinkaan, eli hän ei välitä -asenne on onnellisen ihmisen asenne. Voi että miten on kivvaa.

Kameraan ostin infrapunafiltterin ja tänään sieltä kaupasta soitettiin, että tilaus oli tullut ja huomenna sinne kipasen hakemaan herkut pois. oijetta. Pitää nyt vähän kokeilla ja katsoa, kuinka kovat infrapunan pois suodattajat on d50:ssä kennon edessä sisäänrakennettuina ja toivottavasti ei aivan valtavan vahvat ole, että saan edes jonkinlaista jälkeä. Seuraavaan postiin laitankin sitten pirusti kuvia, mitä täällä on tullu oteltua.

diundaun. Nyt kuitenkaan en viiti kauempaa koneella vätystellä eli lähden pois tästä johonkin elämään. Perheen kanssa alan jo pikkuhiljaa pärjäämään ilman ihmettelemisiä.