Tänään Pääsin autokyyillä kaupunkiin puolituntia etuajassa. Etuajassa siitä ajasta, jona sovittiin vaihtareitten kanssa tapaaminen. Menin sitten syömään, kun en ollut aamulla syönyt vielä ja tapasin kaksi tyttöä ja toinen niistä oli suomesta. Olipas se hurjaa. Kummaa ja hurjaa. Se asui kuitenkin Perthissä ja muuta mutta oli asunu jonkun viisi tai neljä vuotta Suomessa. Se oli jotakin minun ikiä. Olipa se hurjaa. Sitten menin pois.

Juna-asemalla mun takaa kuulu kimeä excuse me. Käännyin ja siellä käveli pikkunen isohampainen kiinalaistyttö, joka kysy minulta, mistä olin hommannut olkalaukkuni. No kerroin sitten, että veli toi Pekingistä ja tyttö oli ihan innoissaan. Se kerto, että se on joku traditional eli perinteinen laukku. Ja jotenkin se oli sille kauhean tärkeätä ja siistiä sille tytölle, että se näki sen laukun. Kysyin sitten, että voisiko se kertoa mulla mitä laukussa lukee ja sitten se vähän aikaa tuumi ja pähkäili, kun ei ollut kauhean hyvä englantia puhumaan, mutta sanoi lopulta sitten, että siinä lukee suunnillen näin: All for the people. Hyvinhän siinä lukikin sitten. Luulin, että siinä lukis jotakin karmivaa, mutta ei lukenukkaan. Otin tytöstä kuva, koska nyt tiijän, mitä laukussa lukee ja oon yrittäny selvittää sitä kuukausia.


Sitten kun tavattiin vaihtareitten kanssa mentiin Scarboro-Beachille. Siellä istuttiin ja möhöteltiin ja kuumoteltiin auringossa. Chillailtiin, hengailtiin ja chiläxättiin. Pelasin brasilian poikien kanssa futista ja olin niin hyvä, että mun housusta repeyty lahje irti. Siinä oli sitä todellista urheilun meininkiä. Aallot oli valtavat ja porukka surffas siellä. Niitten mielestähän aallot oli siis pienet, mutta mun mielestä valtavat. Näin:


Sitten menin tämän viikonloppukotini porukoitten kanssa katsomaan teatteriesityksen. Se oli semmonen hurvittelu, joka kerto kirjailijoista ja kriitikoista ja julkaisijoista ja semmosesta, mutta oikeasti se oli semmonen rakkaustraina ja kostoa ja kaikkea siinä oli. Se oli komedia ja hyvin viihdyttävä tosiaan. Teatterissa tuntu jotenkin ihan semmoselta kodilta, kun se oli ihan samanlaista menoa, kun Suomessakin. Tykkäsin.

Teatterin jälkeen se mies vei minut ja vaimonsa Westbank-Toweriin. Eli Perthin toisiksi korkeimpaan rakennukseen. Se mies työskentelee siellä ja pääsee sinne illallakin, sillon, kun siellä ei ole, kun vartijoita. Käytiin sen 49. kerroksessa. Siinä talossa on yhteensä 52 kerrosta. 49. kerrosta ylemmäs miehellä ei ollut pääsyä. Talossa oli sivulle liukuvia metallisia sci-fi -ovia ja sormenjälkilukkoja. Mainioutta. Otin parit kuvat, mutta pimeätä oli. Näköala oli kuitenkin silmällä katsottuna aivan mahtava.




Eipä siinä. Westbankin jälkeen mentiin thailaiseen syömään ja tilattiin pöytään vaan kaikkea ja siitä syötiin vähän kaikkea sitten kanssa. niiin. Hyvää oli ja tänään oli mukava päivä, kun oli touhua ja hommaa ja hommantouhua. Tuikella on huomenna synttärit ja sille onnittelut minultakin.

Muilla vaihtareilla tuntuu menneen "a few months" jonka mä ymmärrän semmosena kolmena kuukautena, siihen, että ne on sopeutunu ja saanu ihan oikeita kunnon kavereita. Kamera syö patterit ekstranopeasti. Patterit oli kyllä halvimmat, mitä kaupasa oli, mutta ne meni silti siinä, kun otin 25 kuvaa. se on vähän kuvia ja paljon pattereita.

niin ja junassa opin tunnistamaan terroristeja julistetta lukemalla. Tässä teille sama infoboksi, että osaatte siten olla ympäristönne turvana, kun terroristi on naapurustossa.


syökää hyvin ja juokaa hyvin. minä nukun.