Hehe.
Pienellä viiveellä tulee tätä blogia taas.
Nyt on viimein tämmöne hetki, että jaksaapi vaikka kirjotella.
Uuteen perheeseenhän muutin siis aikoja sitten.
osote on seuraavanlainen:
1 Cumnock Place
6023 Duncraig
Perth WA
Perheeseen kuuluvat isä ja äiti, Laurie Glossop ja Mary Gardner
ja kaksi poikaa. Scott 19v ja Matt 21v. pojat tuusaa aikalailla omia juttujaan ja niihin en ole hirveästi tutustunut, mutta se ei juurikaan haittaa, koska asun lähellä kavereita ja tosi paljon käynkin niitten luona oleskelemassa onnellisena. Perhe on oikein mukava ja antavat minulle hyvin itsenäisyyttä ja kotiintuloaikoja ei juuri ole. Olen kuitenkin aina siinä kymmenen maissa kotosalla, koska tämä Alue on tämmöstä moottoripyöräjengialuetta, jossa on tässä vähän aikaa sitten esimerkiksi räjäytetty yhtä taloa vähäsen pommilla, kun siellä asuu joku kauhea jengipomomies. Kilometrin säteellä kaikista taloista ikkunat rikki. Eli mukava naapurusto siis.
Vaihto-oppilaiden kanssa suhteet on jotenkin lähentyneet kauheasti ja se johtuu vain siitä, että me käytiin safarilla. Eli meillä oli semmonen 23 päivän mahtava reissu ympäri länsiaustraliaa. Ei me kyllä oikeasti käyty, kun puoleenväliin asti tuolla pohjosessa, mutta tuli sitä bussissa ajelua semmonen 6500 - 7000km kuitenkin. Ihmisistä tulee ihan hulluja tommosella matkalla, kun ei oo mitään yksityisyyttä koskaan ja sitten hirmu suuri osa ajasta istutaan ahtaassa bussissa vierekkäin ja haistaan pahalle, mutta sehän siinä koko reissussa olikin ihan parasta.
Reissun aikana ne järjestäjät menettivät hermonsa aivan kokonaan. Se meidän johtaja oli semmonen partaukko, joka piti semmosia reidet paljastavia pikkusia shortseja ja oli kauhean äkänen kokoajan. Ensimmäisenä päivänä se alotti huutamisen ja lopetti vasta kolmannella viikolla. Sitten ne yritti paikkailla sen ryhmän välejä sen ukon kanssa, kun tottakai kaikki vihas sitä ihan täpöillä siihen mennessä. Siis hirmusen hieno ukko, kun meitä kuletteli siellä ja ties kaikkia juttuja. Semmonen kunnon takamantujen reissaaja, mutta ei siitä kyllä ryhmänjohtajaksi ollut yhtään. Kaikki siellä mietti, että miten se ukko on valinnu tämmösen ammatin itelleen. Ei me oikeati oltu vaikeita ja sitten siellä oli niitä muita vanhempia ihmisiä rotaryn puolesta mukana ja niin edelleen ja niillä ei ollu meidän kanssa mitään vaikeuksia. Se yks karvanaama vaan huuti ja murisi. Mulle se ei koskaan ollu pahalla päällä, kun se aina minut pyysi mukaansa, kun piti jotain sähkögeneraattoria tankata tai vastaavaa, kun siellä puskassa nukuttiin, mutta kyllähän se silti hitottaa kuunnella sitä sen murinaa sille ryhmälle.
Mutta niinsiis. Me lähdettiin Perthistä ja mentiin ensin etelään. Eli mentiin semmosta paikkaa kohti, kun Albany. Siinä ensin kaks päivää yövyttiin eri paikoissa matkalla ja nähtiin mahtavia juttuja. Oli melontaa ja pyöräilyä ja kaikkea semmosta mahtavuutta järkätty meille. Sitten me vierailtiin semmosilla tulentarkkailupuilla. Eli semmosia valtavia puita on tuolla etelässä ja aikoinaan siellä on pari sahattu latvasta poikki ja rakennettu semmonen puuta kiertävä harva kiipeämisreitti sinne. Siellä sitten on joku istunu ja kattonu, että onko tulipaloja tulossa. Käytiin siis kuitenkin kahdella semmosella ja sinne sai kiivetä, jos uskalsi. Kiipesin molempiin ja aina pelotti kauheasti. Ne häkit siellä korkealla oli semmosen 60-70metrin korkeudessa. Eikä tietysti mitään suojavehkeitä siinä missään vaiheessa olemassakaan.
Siellä albanyssä nähtiin entinen valastusasema ja muutamia ihmeellisiä rantakalliomuodostelmia ja sitten sieltä suunnattiin rannikkoa ylös takasin Perthiin päin ja Siinä matkalla yövyttiin sellasessa paikassa, kun Margaret River, joka on ihan maailman kuulu surffauspaikka. Siellä käytiin tippukiviluolassa ja kaikenlaista yleistä chiläksäämistä harrasteltiin.
Sitten kuljettiin Perthistä pohjoiseen ja nähtiin vaikka minkälaisia asioita. Ensimmäinen yö yövyttiin semmoisessa paikassa, kun New Norcia. Se on semmonen ihme luostarikylä keskellä ei mitään. Siellä asuu kuus tai seittemän semmosta munkkia ihan alkukantasissa olosuhteissa siellä luostarissaan ja sitten siellä käy turistit katsomassa niitten juttuja. Sinne luostarin sisälle ei päästetä turisteja, mutta siellä on semmoinen vanha tyttökoulu ja poikakoulu ja kaikenlaisia juttuja, joita sitten pällisteltiin. Nukuttiin siellä tyttökoulun asuntolassa ja aivan hirvittävän aavemainen paikka se oli. Majesteettisen korkeat huoneet ja mahtava akustiikka soittaa kitaraa ja kaikkea, mutta jäi sieltä kummituskertomuskin mukaan.
Minä ja Renato (brasilialainen kaveri) oltiin vierekkäisissä sängyissä ja juteltiin siinä sitten ja kello oli ainakin yksi yöllä. Ulkona oli lämmintä ja tyyntä ja kaikki oli hiljaista. Yhtäkkiä nurkan ovi narisi ja aukesi raolleen. Oven ulkopuolella oli parvi ja sisäpiha, eli semmoinen katoton alue. Tultiin Renaton kanssa siihen tulokseen, että tuuli se vain on ja jatkettiin jutunheittoa, kun yhtäkkiä kaikki huoneen kolme ovea rävähtivät auki kauhealla pamauksella. Meitähän pelotti aivan jalat suorina ja Käveltiin sitten siihen parvelle. Kummallakaan ei ollut paitaa ja molemmilla vain alushousut jalassa eikä ulkona tuntunut tuulevan yhtään. Kaikki muut ovet, jotka siitä ovensuusta nähtiin oli auki myös ja märät painavat pyyhkeet, jotka oli jätetty kaiteelle kuivumaan oli lennelleet kaiteelta alas alempaan kerrokseen ja pitkin parvea. Renaton kanssa täristiin siinä hetki ja juosten laitettiin kaikki sen nukkumahuoneen ovet kiinni ja mentiin nopeasti makuupusseihin eikä nukuttu hirmu hyvin sen jälkeen. Selvä hommahan se on, että tuuli se oli, joka ovet auko sun muuta, mutta siinä pilkkopimeässä seisoessa vanhassa koulussa, jonka vieressä on ikivanha hautausmaa, oli silti vähän höpönen olo kyllä.
Seuraava isompi pysäkki olikin sitten parin päivän jälkeen Karijinin luonnonpuisto. Siellä vaelleltiin semmoisissa rotkoissa ja uitiin ja oli aivan huippumahtavaa kyllä. Yöllä herätiin dingon ulvontaan ja se oli aivan hullua. Ensin se ulvoi sillälailla normaalisti ja sitten se meni aivan hulluksi ja ulisi mitä sattuu. Minä jo luulin, että joku niistä ryhmän jätkistä vaan pelleili ja ulisi, mutta se oli se dingo. Sitten siinä ihan meidän nukkumapaikan vieressä (nukuttiin ulkona) suhisi siellä puskassa ja kaikki käänty kattomaan niin se oli se dingo siinä kolmen metrin päässä. Se sano, että uiouh! ja lähti takasin sinne pusikkoon. Samaisessa paikassa Etelä-Afrikan Johan oli vessassa ja ulkohuussin seinän ali luikerteli semmonen kuolettavan myrkyllinen käärme. Kaveria ei paljoa haitannut, että jäi pyyhkimättä.
Sitten ajettiin rannikolle ja kuljettiin Exmouth-Coralbay-Monkey Mia-Kalabarri reittiä alaspäin ja viimein Perthiin. Jokaisessa paikassa yövyttiin ainakin yksi yö ja oli aivan uskomattomia paikkoja kyllä. Koralliriuttaa ja delfiinejä ja manaatteja ja merikilpikonnia ja haita ja kaikkea. HUHHUH nimittäin olin niin innoissani kaikesta siitä. Yksi miinust kuitenkin löytyi. KÄRPÄSET. Siis eihän kärpästen luulisi haittaava, kun ei ne edes voi satuttaa ihmistä millään tavalla, mutta väärässä on, jos noin luulee. Kun kärpäsiä on tuhat kuusitoista jokaisen ihmisen ympärillä ja kaikkien tehtävä on päästä jollaintavalla ihmisen pään sisälle, mitä tahansa aukkoa hyväksikäyttäen, alkaa ne jo pikkuhiljaa haittaamaan. Aamulla, kun auringon ensimmäiset säteet alko lämmittää, kärpäset pärähti lentoon ja sitten heräsi siihen, etä söi vaikkapa viisi kärpästä ja yksi oli menossa jossakin nenän ja silmän välillä. Niiden kanssa olisi ollut helppo saada jonkinlainen itkuraivari aikaan kyllä. Mutta niinstäkin selvittiin, kun vaan uitiin kokoajan meressä ja oltiin veden alla.
Coral Bay ja Monkey Mia olivat vissiin mun lempparipaikkoja Karijinin lisäksi kyllä. Coral Bay on siis sellainen paikka, missä koralliriutta on niin lähellä, että sinne pystyy uimaan. Uitiinkin sitten Tanskalaisen Rasmuksen kanssa sinne uimalasien ja snorkkeleiden kanssa ainakin kolmeksi tunniksi sukeltelemaan. Aivan upeita koralleja ja kaloja ja uskomaton kokemus.
Monkey Mia taas on paikka, jossa villit delfiinit tulevat aivan rantaan ja sitten ne ruokkii niitä siellä. Aamulla aurignon noustessa ne sinne yhtäkkiä ilmestyy ja itseasiassa sinä aamuna herättiin Rasmuksen ja Sveitsin Damianin kanssa katsomaan auringonnousua ja oltiin ensimmäiset jotka näki ne delffiinit. Sehän on myös yksi todella harvoista länsiaustralialaisista paikoista, jossa voi nähdä auringonnousun meren yllä. Mutta tosiaan ne delffiinit tuli ja semmonen pikkunen poikanen melkein ui Rasmusta jalkaan. Meni ohi semmosella 30cm kun se yhtäkkiä siihen pyrähti. Sitten myöhemmin siihen tuli kauheasti turisteja pällistelemään niitä delffiinejä ja niitä ruokittiin pariin otteeseen ja minä pääsin itseasiassa ruokkimaan yhtä semmosta hullua, joka löi pyrstöllä semmosta vanhaa valkosta pappaa niin, että se kaatu siihen veteen. Hyvinhän se meni.
LAITAN KUVIA MYÖHEMMIN, KOSKA NETTI ON NYT LIIAN HIDAS UPPAAMISEEN.
uusia kuvia on kuitenkin jonkunverran täällä:
http://jkemppainen.com/antti/
Kirjoitan vielä toisen jutun tänne, ennen kun lennän takaisin siinä 12. heinäkuuta ja sopivasti olenkin sitten perjantai 13. päivä siellä Suomessa Helsinki-Vantaalla tuumaamassa, että mitä kummaa minä nyt sitten teen ihteni kanssa.
Pienellä viiveellä tulee tätä blogia taas.
Nyt on viimein tämmöne hetki, että jaksaapi vaikka kirjotella.
Uuteen perheeseenhän muutin siis aikoja sitten.
osote on seuraavanlainen:
1 Cumnock Place
6023 Duncraig
Perth WA
Perheeseen kuuluvat isä ja äiti, Laurie Glossop ja Mary Gardner
ja kaksi poikaa. Scott 19v ja Matt 21v. pojat tuusaa aikalailla omia juttujaan ja niihin en ole hirveästi tutustunut, mutta se ei juurikaan haittaa, koska asun lähellä kavereita ja tosi paljon käynkin niitten luona oleskelemassa onnellisena. Perhe on oikein mukava ja antavat minulle hyvin itsenäisyyttä ja kotiintuloaikoja ei juuri ole. Olen kuitenkin aina siinä kymmenen maissa kotosalla, koska tämä Alue on tämmöstä moottoripyöräjengialuetta, jossa on tässä vähän aikaa sitten esimerkiksi räjäytetty yhtä taloa vähäsen pommilla, kun siellä asuu joku kauhea jengipomomies. Kilometrin säteellä kaikista taloista ikkunat rikki. Eli mukava naapurusto siis.
Vaihto-oppilaiden kanssa suhteet on jotenkin lähentyneet kauheasti ja se johtuu vain siitä, että me käytiin safarilla. Eli meillä oli semmonen 23 päivän mahtava reissu ympäri länsiaustraliaa. Ei me kyllä oikeasti käyty, kun puoleenväliin asti tuolla pohjosessa, mutta tuli sitä bussissa ajelua semmonen 6500 - 7000km kuitenkin. Ihmisistä tulee ihan hulluja tommosella matkalla, kun ei oo mitään yksityisyyttä koskaan ja sitten hirmu suuri osa ajasta istutaan ahtaassa bussissa vierekkäin ja haistaan pahalle, mutta sehän siinä koko reissussa olikin ihan parasta.
Reissun aikana ne järjestäjät menettivät hermonsa aivan kokonaan. Se meidän johtaja oli semmonen partaukko, joka piti semmosia reidet paljastavia pikkusia shortseja ja oli kauhean äkänen kokoajan. Ensimmäisenä päivänä se alotti huutamisen ja lopetti vasta kolmannella viikolla. Sitten ne yritti paikkailla sen ryhmän välejä sen ukon kanssa, kun tottakai kaikki vihas sitä ihan täpöillä siihen mennessä. Siis hirmusen hieno ukko, kun meitä kuletteli siellä ja ties kaikkia juttuja. Semmonen kunnon takamantujen reissaaja, mutta ei siitä kyllä ryhmänjohtajaksi ollut yhtään. Kaikki siellä mietti, että miten se ukko on valinnu tämmösen ammatin itelleen. Ei me oikeati oltu vaikeita ja sitten siellä oli niitä muita vanhempia ihmisiä rotaryn puolesta mukana ja niin edelleen ja niillä ei ollu meidän kanssa mitään vaikeuksia. Se yks karvanaama vaan huuti ja murisi. Mulle se ei koskaan ollu pahalla päällä, kun se aina minut pyysi mukaansa, kun piti jotain sähkögeneraattoria tankata tai vastaavaa, kun siellä puskassa nukuttiin, mutta kyllähän se silti hitottaa kuunnella sitä sen murinaa sille ryhmälle.
Mutta niinsiis. Me lähdettiin Perthistä ja mentiin ensin etelään. Eli mentiin semmosta paikkaa kohti, kun Albany. Siinä ensin kaks päivää yövyttiin eri paikoissa matkalla ja nähtiin mahtavia juttuja. Oli melontaa ja pyöräilyä ja kaikkea semmosta mahtavuutta järkätty meille. Sitten me vierailtiin semmosilla tulentarkkailupuilla. Eli semmosia valtavia puita on tuolla etelässä ja aikoinaan siellä on pari sahattu latvasta poikki ja rakennettu semmonen puuta kiertävä harva kiipeämisreitti sinne. Siellä sitten on joku istunu ja kattonu, että onko tulipaloja tulossa. Käytiin siis kuitenkin kahdella semmosella ja sinne sai kiivetä, jos uskalsi. Kiipesin molempiin ja aina pelotti kauheasti. Ne häkit siellä korkealla oli semmosen 60-70metrin korkeudessa. Eikä tietysti mitään suojavehkeitä siinä missään vaiheessa olemassakaan.
Siellä albanyssä nähtiin entinen valastusasema ja muutamia ihmeellisiä rantakalliomuodostelmia ja sitten sieltä suunnattiin rannikkoa ylös takasin Perthiin päin ja Siinä matkalla yövyttiin sellasessa paikassa, kun Margaret River, joka on ihan maailman kuulu surffauspaikka. Siellä käytiin tippukiviluolassa ja kaikenlaista yleistä chiläksäämistä harrasteltiin.
Sitten kuljettiin Perthistä pohjoiseen ja nähtiin vaikka minkälaisia asioita. Ensimmäinen yö yövyttiin semmoisessa paikassa, kun New Norcia. Se on semmonen ihme luostarikylä keskellä ei mitään. Siellä asuu kuus tai seittemän semmosta munkkia ihan alkukantasissa olosuhteissa siellä luostarissaan ja sitten siellä käy turistit katsomassa niitten juttuja. Sinne luostarin sisälle ei päästetä turisteja, mutta siellä on semmoinen vanha tyttökoulu ja poikakoulu ja kaikenlaisia juttuja, joita sitten pällisteltiin. Nukuttiin siellä tyttökoulun asuntolassa ja aivan hirvittävän aavemainen paikka se oli. Majesteettisen korkeat huoneet ja mahtava akustiikka soittaa kitaraa ja kaikkea, mutta jäi sieltä kummituskertomuskin mukaan.
Minä ja Renato (brasilialainen kaveri) oltiin vierekkäisissä sängyissä ja juteltiin siinä sitten ja kello oli ainakin yksi yöllä. Ulkona oli lämmintä ja tyyntä ja kaikki oli hiljaista. Yhtäkkiä nurkan ovi narisi ja aukesi raolleen. Oven ulkopuolella oli parvi ja sisäpiha, eli semmoinen katoton alue. Tultiin Renaton kanssa siihen tulokseen, että tuuli se vain on ja jatkettiin jutunheittoa, kun yhtäkkiä kaikki huoneen kolme ovea rävähtivät auki kauhealla pamauksella. Meitähän pelotti aivan jalat suorina ja Käveltiin sitten siihen parvelle. Kummallakaan ei ollut paitaa ja molemmilla vain alushousut jalassa eikä ulkona tuntunut tuulevan yhtään. Kaikki muut ovet, jotka siitä ovensuusta nähtiin oli auki myös ja märät painavat pyyhkeet, jotka oli jätetty kaiteelle kuivumaan oli lennelleet kaiteelta alas alempaan kerrokseen ja pitkin parvea. Renaton kanssa täristiin siinä hetki ja juosten laitettiin kaikki sen nukkumahuoneen ovet kiinni ja mentiin nopeasti makuupusseihin eikä nukuttu hirmu hyvin sen jälkeen. Selvä hommahan se on, että tuuli se oli, joka ovet auko sun muuta, mutta siinä pilkkopimeässä seisoessa vanhassa koulussa, jonka vieressä on ikivanha hautausmaa, oli silti vähän höpönen olo kyllä.
Seuraava isompi pysäkki olikin sitten parin päivän jälkeen Karijinin luonnonpuisto. Siellä vaelleltiin semmoisissa rotkoissa ja uitiin ja oli aivan huippumahtavaa kyllä. Yöllä herätiin dingon ulvontaan ja se oli aivan hullua. Ensin se ulvoi sillälailla normaalisti ja sitten se meni aivan hulluksi ja ulisi mitä sattuu. Minä jo luulin, että joku niistä ryhmän jätkistä vaan pelleili ja ulisi, mutta se oli se dingo. Sitten siinä ihan meidän nukkumapaikan vieressä (nukuttiin ulkona) suhisi siellä puskassa ja kaikki käänty kattomaan niin se oli se dingo siinä kolmen metrin päässä. Se sano, että uiouh! ja lähti takasin sinne pusikkoon. Samaisessa paikassa Etelä-Afrikan Johan oli vessassa ja ulkohuussin seinän ali luikerteli semmonen kuolettavan myrkyllinen käärme. Kaveria ei paljoa haitannut, että jäi pyyhkimättä.
Sitten ajettiin rannikolle ja kuljettiin Exmouth-Coralbay-Monkey Mia-Kalabarri reittiä alaspäin ja viimein Perthiin. Jokaisessa paikassa yövyttiin ainakin yksi yö ja oli aivan uskomattomia paikkoja kyllä. Koralliriuttaa ja delfiinejä ja manaatteja ja merikilpikonnia ja haita ja kaikkea. HUHHUH nimittäin olin niin innoissani kaikesta siitä. Yksi miinust kuitenkin löytyi. KÄRPÄSET. Siis eihän kärpästen luulisi haittaava, kun ei ne edes voi satuttaa ihmistä millään tavalla, mutta väärässä on, jos noin luulee. Kun kärpäsiä on tuhat kuusitoista jokaisen ihmisen ympärillä ja kaikkien tehtävä on päästä jollaintavalla ihmisen pään sisälle, mitä tahansa aukkoa hyväksikäyttäen, alkaa ne jo pikkuhiljaa haittaamaan. Aamulla, kun auringon ensimmäiset säteet alko lämmittää, kärpäset pärähti lentoon ja sitten heräsi siihen, etä söi vaikkapa viisi kärpästä ja yksi oli menossa jossakin nenän ja silmän välillä. Niiden kanssa olisi ollut helppo saada jonkinlainen itkuraivari aikaan kyllä. Mutta niinstäkin selvittiin, kun vaan uitiin kokoajan meressä ja oltiin veden alla.
Coral Bay ja Monkey Mia olivat vissiin mun lempparipaikkoja Karijinin lisäksi kyllä. Coral Bay on siis sellainen paikka, missä koralliriutta on niin lähellä, että sinne pystyy uimaan. Uitiinkin sitten Tanskalaisen Rasmuksen kanssa sinne uimalasien ja snorkkeleiden kanssa ainakin kolmeksi tunniksi sukeltelemaan. Aivan upeita koralleja ja kaloja ja uskomaton kokemus.
Monkey Mia taas on paikka, jossa villit delfiinit tulevat aivan rantaan ja sitten ne ruokkii niitä siellä. Aamulla aurignon noustessa ne sinne yhtäkkiä ilmestyy ja itseasiassa sinä aamuna herättiin Rasmuksen ja Sveitsin Damianin kanssa katsomaan auringonnousua ja oltiin ensimmäiset jotka näki ne delffiinit. Sehän on myös yksi todella harvoista länsiaustralialaisista paikoista, jossa voi nähdä auringonnousun meren yllä. Mutta tosiaan ne delffiinit tuli ja semmonen pikkunen poikanen melkein ui Rasmusta jalkaan. Meni ohi semmosella 30cm kun se yhtäkkiä siihen pyrähti. Sitten myöhemmin siihen tuli kauheasti turisteja pällistelemään niitä delffiinejä ja niitä ruokittiin pariin otteeseen ja minä pääsin itseasiassa ruokkimaan yhtä semmosta hullua, joka löi pyrstöllä semmosta vanhaa valkosta pappaa niin, että se kaatu siihen veteen. Hyvinhän se meni.
LAITAN KUVIA MYÖHEMMIN, KOSKA NETTI ON NYT LIIAN HIDAS UPPAAMISEEN.
uusia kuvia on kuitenkin jonkunverran täällä:
http://jkemppainen.com/antti/
Kirjoitan vielä toisen jutun tänne, ennen kun lennän takaisin siinä 12. heinäkuuta ja sopivasti olenkin sitten perjantai 13. päivä siellä Suomessa Helsinki-Vantaalla tuumaamassa, että mitä kummaa minä nyt sitten teen ihteni kanssa.
posted by Antti Kemppainen at 1:15 AM
5 comments
