Senhor, os babuinos escaparam!!
de apen zijn ontsnapt mijn heer!!

Ihmiset, jotka tapaa ihmisiä muista maista kysyy aina saat asiat. Tarkotan nyt kielten oppimistä ja niitä juttuja.
Kaikki kysyy miten sanotaan "minä rakastan sinua", mutta minusta se on ihan tylsää. Ei tuolla pärjää missään oikeassa tilanteessa. Ajattelin siis, että valitsen tarkoin lauseen, joka saa kuulijassa aikaan kunnon reaktion. Valitsin siis lauseekseni: Senhor, os babuinos escaparam.

Osaan sanoa sen jo Suomeksi, Englanniksi, Ruotsiksi, Ranskaksi, Hollanniksi ja Portugaliksi.
Portugalia on tuo, mitä tuossa lukee ylhäällä ja Hollantia alhaalla.

Kävin post officella ja hauskaahan siellä oli. Siellä on aina aluks paljon porukkaa ja lopuks sinne jää semmonen kolme tai neljä ihmistä naureskelemaan. Se loppuhetki niitten parin ihmisen kanssa on aina hauskin, kun vaan istutaan ja meititään juttuja.

Parina päivänä on ollu huonot fiilikset ja sitten taas ihan hyvät lopuksi. Ei noilla vanhoillakaan vaihtareilla tunnu kauheasti semmosia oikein kunnon kavereita olevan koulusta ja se on kummaa kyllä. Sosiaalista porukkaa ne on ja varmasti helposti saisivat kavereita, mutta täällä tuntuu olevan jotenkin vaikeata.

En ole tehnyt sen kummemmin yhtään mitään. Kitaraa yritin löytää, mutta kaupat on liian kaukana juna-asemista ja pitäs saada joku autokyyti, mutta autokyydittäjät on aika harvassa. Vielä ensiviikko koulua ja sitten on kahden viikon loma. Sitten taitaa olla kaheksan tai kymmenen viikkoa koulua ja sitten onkin jo varmaan kesäloma. Eli pari kuukautta ja siinähän sitä ollaan.

Mä nään ihan ihme unia. Niissä on aina pitkä yhtenäinen tarina ja ne on jotenkin kauhean rankkoja. Tai aamulla aina tuntuu niinku olis kauhean kovan suorituksen tehny, kun on kahtonu pikkusen unia. Niissä aina itketään ja nauretaan ja riehutaan ja on kiire ja hätä ja pelottaa ja pierettää. Ihme touhua. Monet ihmiset näkee vaan semmosia pikku pätkiä, joissa ei oo mitään tarinaa. Viimeyönä kuitenkin näin unen, jossa olin semmosen tyypin matkassa. Se tyyppi oli viis vuotiaan tytön isä ja se oli jossain rikollisessa hommassa mukana. Se tyyppi, ei se tyttö. Sitten oltiin jossain kaupugissa, jossa oli aivan kauheasti ihmisiä ja se mies odotti puhelua yhteen puhelinkoppiin.

Puhelu tuli ja tyttö oli ihan kyllästyny odottamaan ja halus leikkiä ja mies oli kiireinen ja keksi äkkiä semmosen leikin tytölle, että sen pitää saada ihmiset halaamaan kaikkia juttuja ja jos ne halaa, tyttö saa pisteen. Sitten tuli puhelu ja piti ilmeisesti toimittaa joku paketti/laukku johonkin ja sitten puhelu oli ohi. Tyttö oli hukassa, kun se oli menny leikkimään sitä leikkiä ihmisten sekaan. Loppu-unen sitten menin semmosella skeittilautavehkeellä, jossa istuttiin niinku pulkassa ja yritin löytää sitä tyttöä. Matkalla oli kaikenlaista. Kanadalaisessa perheessä oli musta mies, joka vaan juotti mulle kahvia ja teetä ja syötti keksejä, eikä uskonu, että on hätä. Ihme unia sitä ihmiset kahtoo.

Univormusukat ja koulupuvun kanssa olevat mustat nahkakengät on pikkusen tehny jaloille hyvettä. Kaikki kovettumat ja semmoset jalkapohjan viat on menny pois. Jalat on niinku vauvan pylly. Haisevatkin ihan yhtä pahalle, mutta vaan erille.

Olen ollut nyt melkein kaksi kuukautta poissa Suomesta ja en tiedä. Nykyään ei ole niin kovasti koti-ikävä, mutta välillä kyllä vähän harmittaa, että ei ole kotosalla, kun siellä on studiot ja Topi ja välillä tuntuu, että siellä on ihan kaikki ja täällä ei ole mitään. Nyt tosin ei tunnu tuolta, mutta sillontällön sitä on hölömö ja hajoilee turhaan. Sitten kuun kotiin, kaikki varmaan miettii, että oon muuttunu valtavasti ja musta on tullu mahtava ihminen ja kaikki mun huonot puolet on vuoltu pois. Älkää miettikö niin. Miettikää ainakin aluks, että en muutu ollenkaan ja katotaan sitten vasta, kun tuun. Musta jotenkin tuntuu niinku mun pitäs muuttua vastuuntuntoseks ja rikkaaks ja komeaks tällä reissulla, mutta ainakin kolme noista jää varmaan toteutumatta.