Hostvanhemmat lensivät viikoksi Uuteen Seelantiin.
Lähtivät torstaiyönä ja tulevat takaisin ensi sunnuntaina. Olen tämän viikonlopun tämmösessä toisessa perheessä ja
Arkipäivät oon taas siellä hostkodissa ja sitten viikonlopun taas jossain toisessa perheessä. Viikonloput on mukavia, kun vaan voi olla ja katella ja tuumata, että miten päin sitä tänne asettuis.

Tämän viikonlopun kodissa on kitarat ja pianot ja kaikki kanssa. Niitä oon soitellu ja perheessä on 15 ja 13 vuotiaat pojat, joitten kanssa on ollu hauskaa. 13 vuotiaalle pojalle soitin musculöeseriä ja se oli ihan fiiliksissä. a Discovery was made teki lähtemättömän vaikutuksen. Heti on ihan eri meininki, kun on joitakin vähän nuoria ihmisiä, joitten kansa pääsee touhuamaan.
Koulussa kavereiden saamisessa yrittämisen puutetta ei ainakaan ole ollut. Yksi Lance Giannas niminen poika on ollut mukava ja sen kanssa messengerissä jutskaillaan ja pikkuhiljaa kai siitä vois lähteä tulemaan hyväkin kaveri.

Torstaina oli karmea päivä, mutta sitten juttelin Etelä-Afrikan Chris-pojalle, joka on vaihtari ja on ollu täällä jo puoli vuotta. Se sano, että ihan samoja juttuja on sillä ollu mielessä ja muutenkin kuunteli ja se helpotti roimasti. Sitten vielä juttelin hostveljelle, joka oli Suomessa vaihossa vuonna 2003. Se sanoi, että sillä oli kanssa hirvittävän rankkaa alussa, mutta sitten se sai yhen kauhean hyvän kaverin ja vuodesta tuli mahtava. Se sano, että elt kaksi kuukautta oli karmivia ja, että jos hän ei olis tavannu sitä poikaa ni hän olis varmaan kuollu. Musta tuntuu justinsa semoselle, mutta eiköhän se tästä. Nyt on taas kauhean hyvät mielet. Tai sillon tietää, että menee hyvin, kun ei mieti sitä, että täällä ollaan vuosi. Eli sillon, kun ei ajatukset pääse sinne ni ollaan oikeilla urilla. Nyt ollaan just niillä urilla.

Parit kuvat lissää:
Vietiin Matthewn kanssa hostvanhemmat lentokentälle ja tankattiin siinä matkalla:

Viitasaarelta jostain vanhoista kuvista koottu. Uimarannasta sinne missä lehmät ammuu: