Olen ollut laiska kirjottamaan blogia. Olen ollut laiska tekemään mitään. Olen vaan ollut. Katsellut ja ollut hiljaa.
Jokapäivä oon tälläviikolla käyny kaupungissa. Oon vaan kävelly siellä ja en tiijä. Välillä on hyvät fiilikset, mutta koskaan en oo ollu näin yksin, kun mitä täällä oon. En ikinä.

Keskiviikkona kävin post-officella ja siellä oli ihan mukavaa. Puhuttiin kaikkea ja sitten loppua kohden meitä oli siellä enää kolme ja puhuttiin siitä, minkälaista nää ekat kuukaudet on. Se autto, kun oli joku, joka tunsi samoin ja oli vähän sillätavalla tukena. En tiijä. En oo tehny mitään ja oon vaan lölliny. Aika on menny nopeesti, kun ei tee mitään. Lauantaina meen rannalle niitten muitten vaihtareitten kanssa. Ompas mukavaa, kun on joku sovittu meno jollekin päivälle. Semmonen sovittu meno, joka ei liity viiskymppisiin rotareihin mitenkään.

Viikonlopuks meen taas johonkin toiseen perheeseen. Niillä ei oo lapsia ja jotenkin en tahtois mennä. Kun pikkuhiljaa alkaa tuntumaan tämä talo, missä nyt oon, sillätavalla kodilta. Tämän viikon, kun täällä on melkeimpä yksin asustellu, on tullu jotenkin semmonen hyvä meininki. Nyt lähen kohta kouluun ja kirjotan lisempää vaikka heti huomenna tai tänäiltana. Täällä on pesty pyyhkeitä koko tämä aika, minkä hostvanhemmat on ollu uudessa seelannissa. Eli en oo saanu pestyä vaatteitani.

Sukat loppuu.