Sunday, August 13, 2006

En saanut kuvia upittua oikeaan paikkaan, joten jouduin uppimaan ne tänne bloggeriin. Blogger pakkaa kuvia aika kovasti joten en voinut mitään sille, että kuvista tuli aika rupusia.


Ajoin sitten sillä pyörällä täällä ja sää oli aivan upea. Otin joitakin kuvia, joista näkyy minkälaista tämä perusympäristö on.
Sufjan Stevens soitti korviini hulppean mahtavaa musiikkia uudesta pilkkahintaan Singasta ostetusta ipodistani. Oli aivan todellisia hetkiä siis.

Ajoin pyörällä täällä ja pelkäsin eksyväni, mutta pikkuhiljaa alan tajuamaan missä mikin on ja miten mihinkin pääsee. Koulun sijainnin osaan, mutta en tajua miten se sijoittuu tänne suhteessa kaikkiin muihin tietämiini paikkoihin. Eli osaan kouluun täältä kotoa, mutta mistään muualta en sitten niin millään.

Aurinko paistoi ja paahtoi ja ajattelin, että jos tämä on näitten talvi niin kesällähän mulle tulee kuolema. Lämpöä olikin se kolmisenkymmentä tässä ja illemmalla tapasin hostisäni sukulaisia, joille kerroin, että kolmekymmentä astetta Suomessa on hurjan paljon ja he vaan naureskelivat minulle.
Näin kaikkia lintuja, mitä en tähän mennessä ole vielä nähnyt. Tiedättehän niitä papukaijoja, joita ihmisillä on. Niitä valkoisia, jotka voi opettaa puhumaan. No täällä niitä lentää vapaana vaikkapa tuossa viereisessä puistossa ja naapurin pihassa. Niitä tulee myös mustana ja vaikka minkä värisinä. Ne mustat on aivan valtavia. Siipien kärkiväli on varmasti puolitoistakin metriä. Täällä on siellä täällä muutamia neliökilometrejä luonnonvaraisena säilytettyä "bushia", jossa lintuja on erityisen paljon.

Siellä on myös käärmeitä ja hämähäkkejä. Australiassa on muuten eniten maailmassa myrkyllisiä käärmelajeja JA myrkyllisiä hämähäkkilajeja. Tänään tuossa takapihalla hostäitini näytti minulle seinällä olevaa hämähäkkiä ja kertoi, että se on tappavan myrkyllinen. Se oli siis siinä kotipihassa ja sitten katsottiin ja hostäiti kerto, että niitä on kauheasti ja ne on yleisiä. Se näytti olevan läheistä sukua mustalle leskelle. Ensiyönä en siis nuku.

Siellä bushissa kuitenkin näin niitä mustia kakaduja valtavan parven ihan läheltä ja ne oli niin valtavia. Olympus suhisi ja piereskeli, enkä saanut niistä kuvaa automaattitarkennuksen ja pitkän käynnistysajan ansiosta.


Länsi-Australia on wildflower state. Se on siksi, koska täällä on enemmän villikukkia, kuin missään muualla maailmassa.
Menin sinne bushiin ja huomasin sen olevan totta. Se paikka oli aivan täynnä pikkuruisia kukkasia valtavissa pensaissa. Kukkia oli aivan valtavasti. Äiti olis täällä varmasti ihan innoissaan. Tässä joitakin kuvia:









Jotkut täällä luonnossa kasvavista kasveista ovat dinosaurusten ajoista asti pysyneet aikalailla samanlaisina.

Eilen siellä tilaisuudessa, jossa oli muita vaihtareita, oli myös yksi poika sveitsistä ja ajattelin, että Samuel on Itävallasta, joka on ihan siinä vieressä ja siinä sveitsin pojalla oli ihan samoja maneereita, kun Samuelilla. Tai että se puhu ihan samalla tavalla. Kertokaahan Samuelille minulta terveisiä jookos?

pientä updatea täälläkin: http://www.jkemppainen.com/antti

0 Comments:

Post a Comment

<< Home